12.6.2017, Maanantai

Sateinen kesäkuun ilta. Ulkona on kosteaa, vesi tippuu pensaiden lehdistöissä ja puut piirtyvät kauniisti, satumaisen vihreinä utuisen usvaharson ympäröiminä talojen takaa. Makaan sängyllä ja vanha rakas karttapalloni hohtaa himmeää salaperäistä valoaan lipaston päällä nurkassa.

Tytöt ovat käymässä luonani, ja poikanen nukkuu tällä hetkellä ruususuu suloisessa supussa isänsä luona <3 Tästä on liian pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin tänne. Aika vain jotenkin katoaa käsistä, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut avata tekstitiedostoa ajatusteni purkamiseen.

Jos joku ihmettelee tai on ihmetellyt, minne kaikki vanhat tekstini ovat kadonneet, täytynee minun nyt hieman valaista asiaa. Nyt alkuvuodesta nimittäin kävi niin, että kustantaja hyväksyi runokokoelmani ja esikoiskirjani julkaistiin pari kuukautta sitten. En voi oikein vieläkään käsittää, miten mahdottomasta tulikin totta. Yksi suurimmista ja hartaimmista haaveistani toteutui aivan yllättäen. <3

Koska blogini nimi viittaa runokokoelmaani, minun täytyi tehdä päätös tänne kirjoittamieni asioiden suhteen. Anonyymiyteni on aavistuksen vaarantunut, joten tästä lähtien minun on pohdittava, mitä voin tänne kirjoittaa. Yksityisyydestä on pidettävä huolta, jo pelkästään lasteni takia.

En kuitenkaan ole jättämässä Pohjantähteä, sillä vaikka joudunkin harkitsemaan mitä tänne kirjoitan, en mistään hinnaista luopuisi tästä blogista, joka on ollut minulle vuosikaudet paikka, jossa voin kanavoida ajatuksenjuoksuani kirjoittamalla.

Teen sen tästä lähtien vain hieman salaperäisemmällä tavalla, jätän kertomatta paljon, korvaan sen kirjoittamalla jotain siihen liittyvää tai liittymätöntä :D, käytän symbolismia ja kirjoitan paljon kaikenlaista tarkemmin määrittelemätöntä kaunokirjallista ajatuksen virtaa. Ehkä tästä nyt sitten tulee hieman luovempi blogi. Vaikkakin käytän varmasti vastaisuudessanikin näkemääni ja kuulemaani pohdiskelujeni lähteenä, yritän tehdä sen vain hieman varovaisemmin ja varon henkilökohtaisien asioiden paljastelua jossain määrin. :)

 

Tästä se nyt lähtee, uudistunut Pohjantähti ollos hyvä!

 

*

 

Sain äitienpäivälahjaksi Vanessa Diffenbaughin kirjoittaman kirjan nimeltä "Kukkien kieli" ja suorastaan ahmin sen muutaman tunnin iltalukuhetkieni aikana ihastuneena. Kirja oli melkein yhtä mielenkiintoinen kuin Paolo Coelhon Alkemisti, mutta ei ihan. Melkein.

Kirjan alku oli niin lupaava, että myhisin itsekseni.. ja sitten yhtä-äkkiä putosin tyhjän päälle.. jatkoin sinnikkäästi lukemista, vaikka aivoni ei ensin suostunutkaan ymmärtämään lukemaansa.. punainen lanka oli hetken aikaa kadoksissa.. ja sitten yllättäen aloin jälleen ymmärtää aikaisemmin lukemaani kun tarina liikehti eteenpäin... kirja on mielenkiintoinen ja haastaa lukemaan ajatuksen kanssa.. hetkittäin hämmentävä, hieman häiritseväkin ja siksi ihana lukukokemuksena..

Vaikka yhdessä vaiheessa kirjan loppupuolella laitoinkin kädet puuskaan ja tuhisin, etten lue enää riviäkään, koska en voi ymmärtää miksi kirjan päähenkilö käyttäytyy niin typerästi.. siitäkin huolimatta loppujen lopuksi en voinut jättää tarinaa kesken.. :D

Kirjaa lukiessani minulla oli kirjoitusvihko koko ajan vieressäni ja kirjoitin siihen ylös jokaisen kukkaiskielen ihastuttavan yksityiskohdan, jonka vain kirjasta löysin. Sain todella hyviä ajatuksia ja symbolistista materiaalia, jota voin hyödyntää esimerkiksi runoissani tai vaikkapa lyhyissä novelleissa ja lastuissa.

 

 

~ Ruusutarhassa ~

 

Jossain kaukana, muinaisten muistojen laaksossa

luo heijastuksia mustaan veteen huokausten silta,

piirtyy renkaiksi pilvien kultaiset reunat

ja hellii öisin kuun hopeinen hohde

 

Siellä yksinäisten vuorten kupeessa

kosteiden niittyjen hiljaisessa sylissä

pienessä kauniissa yrttitarhassa

 

kasvaa kaksi ruusua

 

niin pitkään olivat ne nupullaan

sileäposkisina, ruususuut söpösti supullaan

 

ne kerran omin käsin vahvoiksi kasvatin

käteni multaan upotin, kastelin ja varjelin

 

jo silloin tiesin, että tulee aika,

jolloin nuput hiljalleen aukeaa

 

tiesin, että auringonpaisteessa kukat puhkeaa

vartensa pituutta kasvattaa

piikkinsä teroittaa

 

vaan silti iltaisin toivoin päivän vielä jatkuvan

edelliseen päivään illan vaihtuvan

 

vaan illat ei eiliseen vaihtuneet,

aika kulki eteenpäin vääjäämättä, verkalleen

ja aivan liian pian oli täydessä loistossaan

 

nuo kaksi silmänterääni,

vahvoina seisoen omilla varsillaan

 

eikä aikaakaan, kun taivas halkesi kannestaan

peitti veteen usvaisen maan

yrttitarhani kasvatit irtoilivat juuristaan

 

ja suurten pisaroiden tulva hukutti kaiken alleen ~

 

silloin minä tiesin,

olisi aika otteensa irrottaa

aika kasvonsa kohottaa

aika aikaa vastaan taistelu luovuttaa

 

ihminen ei voi tehdä enempää

kuin parhaansa

 

~ loput on kohtalon käsissä

 

-MV

 

https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE

Yksinäisen keijun tarina - Chisu

 

Rakkaudella, M