12.6.2017, Maanantai
Sateinen kesäkuun ilta. Ulkona on kosteaa, vesi tippuu pensaiden lehdistöissä ja puut piirtyvät kauniisti, satumaisen vihreinä utuisen usvaharson ympäröiminä talojen takaa. Makaan sängyllä ja vanha rakas karttapalloni hohtaa himmeää salaperäistä valoaan lipaston päällä nurkassa.
Tytöt ovat käymässä luonani, ja poikanen nukkuu tällä hetkellä ruususuu suloisessa supussa isänsä luona <3 Tästä on liian pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin tänne. Aika vain jotenkin katoaa käsistä, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut avata tekstitiedostoa ajatusteni purkamiseen.
Jos joku ihmettelee tai on ihmetellyt, minne kaikki vanhat tekstini ovat kadonneet, täytynee minun nyt hieman valaista asiaa. Nyt alkuvuodesta nimittäin kävi niin, että kustantaja hyväksyi runokokoelmani ja esikoiskirjani julkaistiin pari kuukautta sitten. En voi oikein vieläkään käsittää, miten mahdottomasta tulikin totta. Yksi suurimmista ja hartaimmista haaveistani toteutui aivan yllättäen. <3
Koska blogini nimi viittaa runokokoelmaani, minun täytyi tehdä päätös tänne kirjoittamieni asioiden suhteen. Anonyymiyteni on aavistuksen vaarantunut, joten tästä lähtien minun on pohdittava, mitä voin tänne kirjoittaa. Yksityisyydestä on pidettävä huolta, jo pelkästään lasteni takia.
En kuitenkaan ole jättämässä Pohjantähteä, sillä vaikka joudunkin harkitsemaan mitä tänne kirjoitan, en mistään hinnaista luopuisi tästä blogista, joka on ollut minulle vuosikaudet paikka, jossa voin kanavoida ajatuksenjuoksuani kirjoittamalla.
Teen sen tästä lähtien vain hieman salaperäisemmällä tavalla, jätän kertomatta paljon, korvaan sen kirjoittamalla jotain siihen liittyvää tai liittymätöntä :D, käytän symbolismia ja kirjoitan paljon kaikenlaista tarkemmin määrittelemätöntä kaunokirjallista ajatuksen virtaa. Ehkä tästä nyt sitten tulee hieman luovempi blogi. Vaikkakin käytän varmasti vastaisuudessanikin näkemääni ja kuulemaani pohdiskelujeni lähteenä, yritän tehdä sen vain hieman varovaisemmin ja varon henkilökohtaisien asioiden paljastelua jossain määrin. :)
Tästä se nyt lähtee, uudistunut Pohjantähti ollos hyvä!
*
Sain äitienpäivälahjaksi Vanessa Diffenbaughin kirjoittaman kirjan nimeltä "Kukkien kieli" ja suorastaan ahmin sen muutaman tunnin iltalukuhetkieni aikana ihastuneena. Kirja oli melkein yhtä mielenkiintoinen kuin Paolo Coelhon Alkemisti, mutta ei ihan. Melkein.
Kirjan alku oli niin lupaava, että myhisin itsekseni.. ja sitten yhtä-äkkiä putosin tyhjän päälle.. jatkoin sinnikkäästi lukemista, vaikka aivoni ei ensin suostunutkaan ymmärtämään lukemaansa.. punainen lanka oli hetken aikaa kadoksissa.. ja sitten yllättäen aloin jälleen ymmärtää aikaisemmin lukemaani kun tarina liikehti eteenpäin... kirja on mielenkiintoinen ja haastaa lukemaan ajatuksen kanssa.. hetkittäin hämmentävä, hieman häiritseväkin ja siksi ihana lukukokemuksena..
Vaikka yhdessä vaiheessa kirjan loppupuolella laitoinkin kädet puuskaan ja tuhisin, etten lue enää riviäkään, koska en voi ymmärtää miksi kirjan päähenkilö käyttäytyy niin typerästi.. siitäkin huolimatta loppujen lopuksi en voinut jättää tarinaa kesken.. :D
Kirjaa lukiessani minulla oli kirjoitusvihko koko ajan vieressäni ja kirjoitin siihen ylös jokaisen kukkaiskielen ihastuttavan yksityiskohdan, jonka vain kirjasta löysin. Sain todella hyviä ajatuksia ja symbolistista materiaalia, jota voin hyödyntää esimerkiksi runoissani tai vaikkapa lyhyissä novelleissa ja lastuissa.
~ Ruusutarhassa ~
Jossain kaukana, muinaisten muistojen laaksossa
luo heijastuksia mustaan veteen huokausten silta,
piirtyy renkaiksi pilvien kultaiset reunat
ja hellii öisin kuun hopeinen hohde
Siellä yksinäisten vuorten kupeessa
kosteiden niittyjen hiljaisessa sylissä
pienessä kauniissa yrttitarhassa
kasvaa kaksi ruusua
niin pitkään olivat ne nupullaan
sileäposkisina, ruususuut söpösti supullaan
ne kerran omin käsin vahvoiksi kasvatin
käteni multaan upotin, kastelin ja varjelin
jo silloin tiesin, että tulee aika,
jolloin nuput hiljalleen aukeaa
tiesin, että auringonpaisteessa kukat puhkeaa
vartensa pituutta kasvattaa
piikkinsä teroittaa
vaan silti iltaisin toivoin päivän vielä jatkuvan
edelliseen päivään illan vaihtuvan
vaan illat ei eiliseen vaihtuneet,
aika kulki eteenpäin vääjäämättä, verkalleen
ja aivan liian pian oli täydessä loistossaan
nuo kaksi silmänterääni,
vahvoina seisoen omilla varsillaan
eikä aikaakaan, kun taivas halkesi kannestaan
peitti veteen usvaisen maan
yrttitarhani kasvatit irtoilivat juuristaan
ja suurten pisaroiden tulva hukutti kaiken alleen ~
silloin minä tiesin,
olisi aika otteensa irrottaa
aika kasvonsa kohottaa
aika aikaa vastaan taistelu luovuttaa
ihminen ei voi tehdä enempää
kuin parhaansa
~ loput on kohtalon käsissä
-MV
https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE
Yksinäisen keijun tarina - Chisu
Rakkaudella, M
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.