sunnuntai, 20. toukokuu 2018

Kuulumisia ~ Milanan ja Milon tarina

 

Viime aikoina on ollut ihanan lämpimiä päiviä, kesä tuli aivan yllättäen, täysin varoittamatta ja minä kun olin henkisesti varautunut pitkään kylmään kevääseen ja alkukesään. :D Nyt kelpaa katsella ikkunasta ihanaa lehtivihreyden runsautta ja voikukkien keltaisia mattoja tienreunustoilla.

Kulunut vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa ja huomaan, etten ole kirjoittanut yhtään päivitystä tänne Pohjantähteen sitten viime vuoden kesäkuun. Tämänkin tajusin vasta kun tulin tänne kopioimaan linkitystä varten Pohjantähden matkapäiväkirjan osoitteen erääseen sähköiseen hakemukseen.

Kevättalvella yksi uusi kirjan tarina alkoi elää päässäni. Olen kirjoittanut sitä pieninä lastuina, elokuvakohtausten kaltaisina pätkinä ja pikku hiljaa siitä on ruvennut muodostumaan järkevä kokonaisuus, jossa on vielä paljon tyhjiä aukkoja. Ikään kuin kursisin kasaan peittoa tilkuista, sana sanalta tarinalle on muodostunut alku ja loppu. Näen kohtaukset aina pieninä välähdyksinä ja silloin kun sellaisen satun näkemään mielessäni, tulee minulle kiire kirjoittaa se muistiin ennen kuin se katoaa päästäni :D

Tarinani muusat löytyvät musiikista, jota olen kasannut Spotifyn soittolistalle biisi kerrallaan Looppia kuunnellessani (nimesin listan erään uudessa tarinassani esiintyvän kappaleen mukaan "Unohduksen taloksi") sekä kahdesta aivan uskomattoman ihanasta kirjasta, jotka ovat omalla tavallaan vieneet minut fantasiamaailman porteille ja houkutelleet minua raottamaan pääni sisään kätkeytyvää ovea.

Toinen kirjoista innoitti minua maalaamaan omaan tarinaani talvisen maiseman ja jossain vaiheessa sain idean kirjoittaa intertekstuaalisen viittauksen tuosta lukemastani kirjasta omaan kirjaani, sen hahmojen kautta. Saatan joskus vielä avata hieman lisää tuota mainiota ideaani, jonka toteutin omasta mielestäni hyvän maun rajoissa, varoen loukkaamasta tuon ko. kirjailijan luomusta ja sen hahmoja. Nyt kuitenkin tyydyn siitä vain mainitsemaan. Kyseessä on Ali Shawin kirja "Tyttö, joka muuttui lasiksi".

Toinen kirja, josta löysin innoitusta on Emmi Itärannan kirja "Kudottujen kujien kaupunki". Olin hämmentynyt kirjaa lukiessani kun tajusin, kuinka samankaltaista tajunnanvirtaa sieltä irrallisina kahden sivun kappaleina löytyi joidenkin vanhojen omien tekstieni kanssa. Vähän kuin olisin omiin runoihini eksynyt lukemaan. :D

 

Tässä yksi muutaman rivin ote ko. kirjasta:

"Siellä, missä kaikki silmät ovat kääntyneet pois, saari vuotaa öiseen veteen ja maisema kasvaa vieraita tahroja. Yöperhosen siivet lyövät hitaammin. Lokki vaikenee, sillä kieli on lakannut liikkumasta sen suussa. Ihmiset nostavat kätensä otsalleen tai lastensa otsalle, tuntevat kasvoillaan leviävän ihottuman ja keuhkojaan kaivertavat näkymättömät kynnet, palavat kuumeesta vuoteissaan."

 

Kun tarinani alkoi kasvaa ja rönsyillä, huomasin yllättäen, että olin keksinyt myös yhden toisenkin jännän idean kirjaani liittyen. Minähän voisin kirjoittaa kirjassa esiintyvistä henkilöistä, hahmoista, esineistä tai ihan mistä vain tuon nyt kirjoituksen alla olevan kirjan lisäksi myös novellikokoelman. Suorastaan hypin ilmassa kun ajatus lensi jostain päähäni. Ja heti kohta muutama lyhytnovellin aihe tähän liittyen kirjoittautui paperille odottamaan omaa syntymä-aikaansa.

Nyt kun vielä saisin taiottua jostain lisää kirjoitusaikaa, ilman yöunieni vähenemistä, niin homma olisi bueno. :D Valitettavasti asia ei ole niin yksinkertainen kun olen pienen lapsen äiti. Minun täytyy jakaa vähäinen vapaa aikani moneen osaan ja vain yksi osa kuuluu kirjoittamiselle. Olisi niiiiiiiiiin paljon kaikenlaista kivaa tekemistä ja niiiiiiiiiiiin vähän aikaa niitä tehdä.

Ja vielä lisää kaikenlaista jännää toivoisin saavani kokea, tähän liittyen laitoin tässä äskettäin yhden hakemuksenkin vetämään. Saa nähdä mitä kaikkea se elämä eteen heittääkään...

 

Palaan astialle taas joku päivä. Nyt hyvää yötä!

-MV <3

 

 

 

 

perjantai, 16. kesäkuu 2017

Kesäillan taikaa ~ uusia aloituksia

 

12.6.2017, Maanantai

Sateinen kesäkuun ilta. Ulkona on kosteaa, vesi tippuu pensaiden lehdistöissä ja puut piirtyvät kauniisti, satumaisen vihreinä utuisen usvaharson ympäröiminä talojen takaa. Makaan sängyllä ja vanha rakas karttapalloni hohtaa himmeää salaperäistä valoaan lipaston päällä nurkassa.

Tytöt ovat käymässä luonani, ja poikanen nukkuu tällä hetkellä ruususuu suloisessa supussa isänsä luona <3 Tästä on liian pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin tänne. Aika vain jotenkin katoaa käsistä, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut avata tekstitiedostoa ajatusteni purkamiseen.

Jos joku ihmettelee tai on ihmetellyt, minne kaikki vanhat tekstini ovat kadonneet, täytynee minun nyt hieman valaista asiaa. Nyt alkuvuodesta nimittäin kävi niin, että kustantaja hyväksyi runokokoelmani ja esikoiskirjani julkaistiin pari kuukautta sitten. En voi oikein vieläkään käsittää, miten mahdottomasta tulikin totta. Yksi suurimmista ja hartaimmista haaveistani toteutui aivan yllättäen. <3

Koska blogini nimi viittaa runokokoelmaani, minun täytyi tehdä päätös tänne kirjoittamieni asioiden suhteen. Anonyymiyteni on aavistuksen vaarantunut, joten tästä lähtien minun on pohdittava, mitä voin tänne kirjoittaa. Yksityisyydestä on pidettävä huolta, jo pelkästään lasteni takia.

En kuitenkaan ole jättämässä Pohjantähteä, sillä vaikka joudunkin harkitsemaan mitä tänne kirjoitan, en mistään hinnaista luopuisi tästä blogista, joka on ollut minulle vuosikaudet paikka, jossa voin kanavoida ajatuksenjuoksuani kirjoittamalla.

Teen sen tästä lähtien vain hieman salaperäisemmällä tavalla, jätän kertomatta paljon, korvaan sen kirjoittamalla jotain siihen liittyvää tai liittymätöntä :D, käytän symbolismia ja kirjoitan paljon kaikenlaista tarkemmin määrittelemätöntä kaunokirjallista ajatuksen virtaa. Ehkä tästä nyt sitten tulee hieman luovempi blogi. Vaikkakin käytän varmasti vastaisuudessanikin näkemääni ja kuulemaani pohdiskelujeni lähteenä, yritän tehdä sen vain hieman varovaisemmin ja varon henkilökohtaisien asioiden paljastelua jossain määrin. :)

 

Tästä se nyt lähtee, uudistunut Pohjantähti ollos hyvä!

 

*

 

Sain äitienpäivälahjaksi Vanessa Diffenbaughin kirjoittaman kirjan nimeltä "Kukkien kieli" ja suorastaan ahmin sen muutaman tunnin iltalukuhetkieni aikana ihastuneena. Kirja oli melkein yhtä mielenkiintoinen kuin Paolo Coelhon Alkemisti, mutta ei ihan. Melkein.

Kirjan alku oli niin lupaava, että myhisin itsekseni.. ja sitten yhtä-äkkiä putosin tyhjän päälle.. jatkoin sinnikkäästi lukemista, vaikka aivoni ei ensin suostunutkaan ymmärtämään lukemaansa.. punainen lanka oli hetken aikaa kadoksissa.. ja sitten yllättäen aloin jälleen ymmärtää aikaisemmin lukemaani kun tarina liikehti eteenpäin... kirja on mielenkiintoinen ja haastaa lukemaan ajatuksen kanssa.. hetkittäin hämmentävä, hieman häiritseväkin ja siksi ihana lukukokemuksena..

Vaikka yhdessä vaiheessa kirjan loppupuolella laitoinkin kädet puuskaan ja tuhisin, etten lue enää riviäkään, koska en voi ymmärtää miksi kirjan päähenkilö käyttäytyy niin typerästi.. siitäkin huolimatta loppujen lopuksi en voinut jättää tarinaa kesken.. :D

Kirjaa lukiessani minulla oli kirjoitusvihko koko ajan vieressäni ja kirjoitin siihen ylös jokaisen kukkaiskielen ihastuttavan yksityiskohdan, jonka vain kirjasta löysin. Sain todella hyviä ajatuksia ja symbolistista materiaalia, jota voin hyödyntää esimerkiksi runoissani tai vaikkapa lyhyissä novelleissa ja lastuissa.

 

 

~ Ruusutarhassa ~

 

Jossain kaukana, muinaisten muistojen laaksossa

luo heijastuksia mustaan veteen huokausten silta,

piirtyy renkaiksi pilvien kultaiset reunat

ja hellii öisin kuun hopeinen hohde

 

Siellä yksinäisten vuorten kupeessa

kosteiden niittyjen hiljaisessa sylissä

pienessä kauniissa yrttitarhassa

 

kasvaa kaksi ruusua

 

niin pitkään olivat ne nupullaan

sileäposkisina, ruususuut söpösti supullaan

 

ne kerran omin käsin vahvoiksi kasvatin

käteni multaan upotin, kastelin ja varjelin

 

jo silloin tiesin, että tulee aika,

jolloin nuput hiljalleen aukeaa

 

tiesin, että auringonpaisteessa kukat puhkeaa

vartensa pituutta kasvattaa

piikkinsä teroittaa

 

vaan silti iltaisin toivoin päivän vielä jatkuvan

edelliseen päivään illan vaihtuvan

 

vaan illat ei eiliseen vaihtuneet,

aika kulki eteenpäin vääjäämättä, verkalleen

ja aivan liian pian oli täydessä loistossaan

 

nuo kaksi silmänterääni,

vahvoina seisoen omilla varsillaan

 

eikä aikaakaan, kun taivas halkesi kannestaan

peitti veteen usvaisen maan

yrttitarhani kasvatit irtoilivat juuristaan

 

ja suurten pisaroiden tulva hukutti kaiken alleen ~

 

silloin minä tiesin,

olisi aika otteensa irrottaa

aika kasvonsa kohottaa

aika aikaa vastaan taistelu luovuttaa

 

ihminen ei voi tehdä enempää

kuin parhaansa

 

~ loput on kohtalon käsissä

 

-MV

 

https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE

Yksinäisen keijun tarina - Chisu

 

Rakkaudella, M