Matkapäiväkirja 19.3 – 3.4.2009
Kävimme perheeni kanssa Thaimaassa, Krabin provinssissa talvella 2009. Tämä matkapäiväkirja on kooste käsin kirjoittamastani päiväkirjasta, jota kirjoitin tuolla matkalla. Olen haaveillut Aasian reissusta, jo ennen vanhemman tyttäreni syntymistä. Matka on ollut mielessä jo varmaan kymmenen vuotta, mutta yksi haaveeni toteutui siis viime talvena, maaliskuussa. Olen yrittänyt säästää matkakassaa vuosia, ja tuntui uskomattomalta saada viimein yksi haaveistani toteutumaan. Matka oli uskomaton, täynnä elämyksiä ja kauneutta, jota ei voi sanoin kuvailla. Yritän kuitenkin hieman avata tuota reissua tämän päiväkirjan avulla. Pitäkää kiinni hatuistanne, nyt seikkailee hurja kotiäiti lapsineen :DDD
***
21.3.2009 Thaimaa, Ao Nang
Ensimmäinen kerta, kun jaksan ottaa kynän käteeni ja kirjoittaa kokemukseni paperille. Aloitan aivan alusta, ja kerron hieman matkastamme tänne Ao Nangiin.
Lento Helsingistä Krabille oli uuvuttava ja tuskallinen. Minä ja vanhempi tyttäreni olimme kirjaimellisesti merisairaita. Finnairin kahvi oli selvästikin vikatikki, ja sain tuntea sen ikävästi sisuksissani koko perjantain vastaisen yön. ”T” ja nuorempi tyttäreni näyttivät sietävän lennon kammottavuudet huomattavasti paremmin, itse asiassa lento ei vaikuttanut heihin paljon mitenkään, väsytti vain hiukan.
Helsinki oli kylmä, kuten maaliskuisen Suomen kuuluukin olla. Intian välilasku antoi esimakua helteestä, joka meitä odotti määränpäässä. Intia oli muutenkin aika yllättävä tapaus, sillä vaikka olenkin kuullut loputtomasti kauhutarinoita kyseisestä maasta, en osannut siltikään varautua siihen likaisuuteen ja kulttuuriin, joka meidät välilaskulla kohtasi.
Koneen laskeuduttua Intiaan, meidät marssitettiin isoon tilaan, jossa meitä tarkkailtiin eripuolilta suurien lasi-ikkunoiden takaa. Likaiset lasiseinät ja sotilasunivormuihin puetut tuimailmeiset miehet saivat minut tuntemaan itseni ansaan jääneeltä jänikseltä. Kaikkien työntekijöiden ja sotilaiden kasvoilta paistoi epäluuloisuus ja kalseus, enkä paljon uskaltanut katsella näitä ihmisiä silmiin, vaikka niin yleensä teenkin hymyn kera.
Intian jälkeen Krabin lentokenttä antoi erittäin positiivisen ensivaikutelman. Ei likaisia rakennuksia, eikä vihaisia katseita. Meidät otettiin vastaan iloisin hymyin ja kyllä siinä itseltäkin suu hymyyn taipui väkisinkin, oltiinhan viimein päästy matkustajien hurraa huutojen ja aplodien säestämänä kauan odotettuun paratiisiin.
Tuntui kuin läkähtyisin siihen kuumuuteen, joka meidät kohtasi koneesta ulos astuessamme. Sisäpiirivitsiksi syntyi tyttöjen talvikengät, jotka jalassa poloiset tepastelivat suoraan tropiikin kosteaan helteeseen. Me peräkylän kansalaiset, olimme viimein astuneet paratiisiin suoraan pohjolan kylmyydestä, eikä tietenkään tullut mieleen vaihtaa tyttöjen talvisaappaita koneessa kesäkenkiin.
Linja-auto toi meidät hotellille, jossa meidät otettiin vastaan tervetuliaismaljojen kera. Ja viileä juoma tuntui hyvältä, vaikkakin juoman maku ja haju oli todella outo. Meidät ohjattiin huoneistoomme, ja täytyy sanoa, että huone on aivan ihana. Huoneessa on paljon tummanruskeita puupintoja, iso lasiovi parvekkeelle, virkistävä ilmastointi, sekä ihanat, isot ja vaaleat vuoteet meille kaikille. Siivooja toi tänään kukkia vuoteiden päälle, mikä oli mielestäni erittäin miellyttävä yllätys.
Ensimmäinen tutustumiskierros Ao Nangin rantakatuun oli varsin hämmentävä. Kadun molemmin puolin on pieniä kojuja vieri vieressä ja paikalliset kaupustelijat suorastaan tungettelivat tarjotessaan palveluitaan ohikulkijoille. Krabin ehdottomasti negatiivisin puoli on ihmisten tunkeilu, ja oli masentavaa huomata näiden kaupustelijoiden ja sisäänheittäjien tunnistavan suomalaiset jo ulkonäön perusteella.
Positiivisena puolena täytyy huomioida paikallisten hieno tapa suhtautua lapsiin. Tytöt ovat saaneet paljon huomiota osakseen; aurinkoisia hymyjä ja lempeitä halauksia. Lapsia pidetään täällä selvästikin suuressa arvossa.
Tuntuu uskomattomalta olla täällä. Joka puolella on vehreää, parvekkeen vierestä kohoaa pystysuora vuorenrinne satojen metrien korkeuteen. Linnut laulavat aamulla kirkkain ja mitä eriskummallisimmin soinnuin. Kaikkialla on niin kaunista.
Tässä näkymä aamiaisterassilta, jossa saimme syödä joka aamu seisovasta pöydästä. Aamiainen oli todella hyvä. Tarjonta oli monipuolista ja maukasta. Kaikkein herkullisimpia olivat tuoreet hedelmät ja tuoremehut, eivät kyllä maistu yhtään samalta kuin Suomessa, vaan miljoona kertaa paremmalta. Olimme onnekkaita saadessamme niin hyvän henkilökunnan ja tasokkaan palvelun hotellissamme.
***
22.3.2009 Sunnuntai, Ao Nang
Menimme aamiaisen jälkeen uima-altaille. Tytöt uivat altaassa koko ajan ja ”T” puolestaan poltti nahkaansa maalla. Virkistävä tuuli pyyhkii pois tukalan olon, vesi liplattaa rauhoittavasti ja palmupuut heiluttelevat lehviään. Täytyy käydä välillä vedessä, ettei tule liian kuumat oltavat..
Pistimme merkille erään seikan, joka tuntuu minusta oudolta äkkiseltään. Aina, tiettyyn aikaan illasta, juuri ennen pimeän saapumista alkaa ympärillämme korvia huumaava siritys. Liekö ne kaskaita, jotka sirittävät yöoodejaan vihreiden lehvistöjen kätköissä. Ensin yksi aloittaa hiljaisen sirinänsä, ja sitten yllättäen sirinä äityy valtavaksi. Ääni on niin kova, ja tuntuu tällaisen pohjoisen talviseen hiljaisuuteen tottuneelle hieman hämmentävältä.
Suomessa talvella vallitsee suorastaan kuollut hiljaisuus, jonka rikkoo räkättirastaiden satunnaiset rääkäisyt tai talitintin keväthangilla päästelemät liverrykset. ”T” laski leikkiä, että tuo siritys kuuluukin niistä oudoista megafoonin näköisistä pylväistä, joita on vedetty halki mantereen sisämaahan päin. Ne olisivat tehty kulisseiksi hölmöille turisteille, että he uskoisivat olevansa todellisessa viidakossa kun ne lähettäisivät ilmoille kummallista miltei metalliseen kalskahtavaa siritystä^^
Resepti kotiin:
Riisiä (tai/ja currynuudeleita)
Kurkkua, paprikaa ja sipulia paloina
Keitettyä kanalientä
Paista vihannekset, kaada kanaliemi sekaan ja mausta tarvittaessa (mm. suola, curry, paprikajauhe, mustapippuri jne.) Kermaakin voisi kokeilla, tai kookosmaitoa^^
Keitä riisi ja tarjoa se vihannesten kera. Tähän sopii myös kuorrutettu tai grillattu kana varmasti erinomaisesti.
Tämä kulmaus oli lempinurkkani, jossa tykkäsin istuskella omassa rauhassani puutarhan kauneutta ihaillen. Altaan vieressä on pieni laguuni, jonka ympärille on rakennettu paaluilla tuettuja lomamökkejä. Varatessani hotellihuonetta olisin voinut valita myös tuollaisen mökin, mutta kun olen niin ylihuolehtivainen, en halunnut huonetta maan tasalta tsunamivaaran vuoksi. Mikään ei olisi niin kamalaa kuin hukkua nukkuessaan.
***
Maanantaina 23.3.2009
Kävimme tiikeritemppelillä (Tiger Temple) ja nousimme vuoren huipulle n. 1237 melkein pystysuoraa askelmaa. Otti voimille kovasti, mutta huipulle päästiin. Maisemat olivat sanoinkuvaamattomat. Tytöt olivat tosi sissejä kun nousu oli niin rankka aikuisellekin. Poloiset olivat aivan hikipäissään nousun vuoksi, ja vesipullot kävivät vähiin nopeasti.
Vuorenhuipulle johtavat portaat saivat minut muistamaan buddhismiin ja meditaatioon liittyviä ajatuksia, joita olen miettinyt paljon viime aikoina. Portaat olivat niin jyrkät, ja askelmien välit vaativat välillä valtavia harppauksia niistä selvitäkseen. Minulle tuli tunne, että vuori symboloi henkisen kehityksen vaikeutta. Vuori olisi minuuden koetinkivi, ja vuoren huipulla odottaisi täydellinen rauha ja tasapaino omaan minuuteen. Askelmat olisivat henkisen kehityksen portaita, ja jokainen askel johti yksi kerrallaan kohti päämäärää, hitaasti ja varmasti.
Nousu oli sen verran rankka, että jouduimme monta kertaa yhden kysymyksen eteen: ”Jatkammeko vielä, vai palaammeko takaisin?” Tuon kysymyksen vastaus ei olisi ollut vaikea ilman tyttöjä, joiden voinnista olin huolissani, mutta se täytyi punnita jokaisella lepotauolla uudestaan. Kysymys tuntui minusta myös jollain tavalla symboliselta. Jatkanko vielä, vai luovutanko. Jaksanko vielä taistella, tullakseni paremmiksi ihmisiksi?
Jokaisen tasanteen jälkeen, näimme yhä uudestaan ja uudestaan toinen toistaan jyrkemmät portaat, eikä loppua ollut näköpiirissä. Se koetteli uskoamme siitä, mahtoiko huippu koskaan tulla vastaan, ja oliko se edes nousun arvoinen. No, täytyy sanoa, että nousu oli kyllä sen arvoinen ja suosittelen jokaista koettelemaan uskoaan tuon vuoren rinteellä, jos vain suinkin sattuu sinne eksymään. Nousu on erittäin hyvä meditaatioharjoitus niille, jotka haluavat tutkiskella omaa minuuttaan.
Mieleeni jäi eräs tilanne nousun aikana, kun me nuoremman tyttären kanssa pidimme lepotaukoa kiviportailla. Meidän ohitsemme laskeutui naismunkki kaavussaan ajeltuine päineen. Nainen pysähtyi tyttäreni kohdalla, soi meille lempeän ja ymmärtäväisen hymyn, siunasi kädellään tytärtäni ja painoi sitten kämmenen tämän päälakeen hellästi. Tuntui kuin tyttö olisi saanut pyhän siunauksen naiselta, ja tuo ele tuntui jostain syystä todella hyvältä ja valoi meihin uutta voimaa jatkaa eteenpäin. Sain kuulla myöhemmin, että vanhempi tyttäreni oli myös saanut samaisen siunauksen, kun ”T” ja tyttö olivat nousseet edellämme rappusia.
Huipulla oli paljon apinoita. Ne olivat hyvin tuttavallisia, ja sai pitää varansa, etteivät ne napanneet irrallisia tavaroita karvaisiin näppeihinsä. Vanhempi tyttäreni ja ”T” näkivät kun yksi apinoista vei eräältä tytöltä vesipullon. Minulle tuli mieleen ne kauhutarinat hepatiittia ja HIV:tä kantavista apinoista ja suorastaan kammotti katsoa miten lähellä tytöt niitä eläimiä välillä olivat.
Temppelialueella, maan tasalla oli myös paljon irtokoiria, jotka olivat hyvin laihoja ja sairaan näköisiä. Sain varoittaa monta kertaa tyttöjä, etteivät koskisi niihin eläinpoloihin, sillä kaikenlaisien loisten ja tautien tartunta vaara oli sangen ilmeinen. Kuvasimme videokameralla erään koiran kulkua, ja tuntui suorastaan pahalta katsoa, kuinka huonossa kunnossa eläin oli. Sen turkki oli lähtenyt suurina laikkuina, ja ihon pintaa peittivät iljettävät pahkurat. Ne olivat todennäköisesti loisten tekosia.
Tuk-Tuk kyyti takaisin hotellille oli tervetullut viilennys meille kaikille. Ilmavirta puhalsi hien pois iholta, ja tytöt nukkuivat penkillään istualtaan käsin, niin väsyneitä he olivat reissun vuoksi.
Tässä on portaiden alapää, jonka juurella meillä ei ollut vielä aavistustakaan, kuinka rankka nousu tulisi olemaan. Ystävälliset thaimaalaiset varoittelivat meitä noususta lasten vuoksi. Oli mieltä lämmittävää, että he huomioivat sillä tavoin pienten vointia kun tiesivät kuinka hankala nousu on.
Tässä pieni näyte siitä, kuinka jyrkät nuo portaat olivat. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntui laskeutua portaat alas, kun jalat olivat vetelät kuin makaroonit. Sain loppuvaiheessa roikkua kaiteista apinoiden malliin, varmistaakseni etteivät jalat petä alta. Hih, taisi se miun kunto olla hieman rapistunut sitten teinivuosien^^
Vesipullorosvo paistattelee päivää vuorenhuipulla. Aurinkoa noille karvakäsille kyllä piisasi, niin että heikompaa huimasi.
***
Tiistaina 24.3.2009
Kävimme Podalla, Chicken Islandilla, TubKaella ja Raleylla pitkähäntäveneen kyydissä. Vesi oli uskomattoman lämmintä ja kirkasta. Hiekka oli valkoista, kuin saduissa konsanaan. Tytöt sukeltelivat ja uivat suolaisessa vedessä kuin kalat kalojen joukossa. He yrittivät pyydystää rannan tuntumassa uiskentelevia kalaparvia, ja minä vahdin heitä, peläten hain, meduusan tai korallikäärmeen hyökkäystä hetkenä minä hyvänsä. Onneksi vesi oli kirkasta, ja näin hyvin pohjaan saakka, kun he pysyivät rannan tuntumassa.
Rayley oli sen sijaan muista saarista poiketen pettymys. Ranta oli täynnä roskaa, korallin paloja ja mutaa. Rannalla kiersi hierojia ja juomakaupustelijoita. Säälittävintä oli varmastikin katsoa erästä pientä poikaa, joka kiersi pullojen kanssa turistien luona. Poika yski ja näytti aika kipeältä, eikä hänen minun mielestäni olisi ollut viisasta tehdä työtä siinä kunnossa. Ymmärsin kuitenkin, ettei pojalla nähtävämminkään ollut mahdollisuutta sairastaa rauhassa. Ilman rahaa, saisi jäädä tyhjin vatsoin tässä maassa.
Minä ja tytöt uimassa. Ajattelin laittaa tällaisen kaukokuvan, kun en pidä oikein bikineitten kanssa poseeraamisesta ^^
***
Perjantaina 27.3.2009
Heräsin aamulla mahataudissa ja pääsin ensitöikseni siivoamaan lattiaa. On jännä huomata, miten sitä voi sairastua, vaikka olen tarkka ja huolehdin jatkuvasti toistenkin käsihygieniasta. Minulla on omat epäilykseni ateriasta, jonka söin hotellin ravintolassa. En pistänyt suuhuni kuin yhden suupalan, mutta sekin oli liikaa kun kyse on huonosti kypsentämättömästä lihasta. Onneksi muut eivät syöneet samaa ruokaa.
Eilen matkustimme Khao Sokin kansallispuiston reunamille sademetsään ratsastamaan norsuilla. Olo oli hieman kipeä ja kuumeinen jo tuolloin, mutta se ei vauhtia haitannut. Sain silittää norsuja, ja ratsastaa yhdellä sellaisella. En olisi ikinä uskonut, miten kova ja karkea norsun nahka on. Se on kuin piikkimatto ja pistelee kovasti paljasta jalkaa vasten.
Söimme norsuretken jälkeen thaimaalaista ruokaa ja kävimme sen jälkeen melomassa ns. kanooteilla eräällä joella, joka virtasi viidakon halki. Puolivälissä jokea pysähdyimme nuotiokahville. Tytöt viskoivat lehtiä pikkukaloille. Näimme käärmeitä puiden oksille kietoutuneina, pari liskoa ja ruman sammakon. Paikallisia lapsia hyppi jokeen puunoksilta, ja vilkutti meille iloisesti huudellen tervehdyksiään.
Tytöt olivat vesisotasilla meidän melojaoppaiden kanssa, ja kastelivat toisen melojan paidan alaosan kokonaan. Vaan ei tainnut miehiä haitata veden läiskyminen, sillä tunnelma oli hilpeä koko matkan ajan. Ei heille voinut olla nauramatta, kun kummatkin pelleilivät samalla lailla, sekä tytöt, että miehet.
Paluu matkalla Khao Sokista Krabille, me pysähdyimme paikalliselle huoltoasemalle pitämään taukoa. Sain siellä uuden kokemuksen käymällä paikallisessa vessassa tyttöjen kanssa. Vessan lattiassa oli valettu aukko ja aukon sivuilla jalansijat. Hätä toimitettiin aukkoon ja huuhdeltiin sitten alas vesikipolla. Vessapaperia ei ollut, joten päättelisin, että pyllykin oli tarkoitus huuhtoa vesikipolla puhtaaksi. Sitä emme tehneet, sillä minä pidän aina reissussa mukana omaa paperia. Vessa oli todella karmea, siellä haisi sanoinkuvaamattoman hirveälle ja lattioilla lainehti likavesiä, joilla nähtävämminkin oli pesty niitä pyllyjä. Kamalaa!
Päästyämme hotellille takaisin, lepäilimme altailla ja keräsimme voimia iltaa varten. Iltapala jäi väliin, koska emme uskaltaneet syödä katukojusta ostamaamme kanaa iltapalana. Nainen, joka kanaa myi meille, oli selvästikin humalassa ja varsin resuisiin vaatteisiin puettu. Hän heilutteli käsiään iloisesti ja suorastaan nauroi kun asiakkaita virtasi paikalle iso joukko rahatukut käsissään. Minusta kana ei paistunut kunnon tulella, joten se saattoi olla etukäteen muualla paistettua ja sitä todennäköisesti vain lämmitettiin ritilällä.
”T”:llä ja tytöillä oli huutava nälkä ja epätoivo ajoivat heidät tuon epäsiistin naisen tiskin luo ostamaan ruokaa. Ruuat kuitenkin päätyivät roskiin ja esiin kaivettiin suklaapatukat limpparin kera. Se ei ehkä ollut kaikkein viisain ratkaisu, mutta kun emme yksinkertaisesti jaksaneet enää etsiä parempaa ruokailupaikkaa siinä helteessä. Sitä paitsi patukat olivat huomattavasti parempi vaihtoehto salmonellalle ja ties mille lavantaudille.
Olen nyt lepäillyt koko päivän huoneessamme syömättä mitään. Illalla olisi suunnitelmissa Thaiboxing ottelu, mutta jää nähtäväksi voimmeko sinne lähteä. Ottelu kun järjestetään illalla, se voi olla hyvin raakakin ja kaiken lisäksi minä olen heikossa kunnossa. Saa nähdä jääkö ottelu näkemättä..
***
Pahin mahatauti helpotti, mutta päätimme jättää Muay Thayn väliin silti. Liput olisivat olleet liian kalliit siihen aikaan verrattuna, jonka siellä olisimme voineet olla, ja niin oli myös parasta tyttöjen vuoksi.
Nämä paksunahkaiset sympaattiset olennot ovat erittäin uhanalainen laji, joka tulee todennäköisesti kuolemaan sukupuuttoon ihmisen ajattelemattoman toiminnan vuoksi. Khao Sokin norsut ovat erään suojelutyön ansiosta hyvinvoiva yhteisö. Kaikki thainorsut eivät ole yhtä onnekkaita, sillä jotkut paikalliset pitävät eläimiä huonosti, pahoinpitelevät niitä ja keräävät niillä rahaa, viihdyttämällä turisteja kaupungin kaduilla.
Minä ja tytöt viidakkojoella ihailemassa pikkukaloja, joita pyöri ihan rannan tuntumassa.
Paikallisia lapsia leikkimässä ja uimassa. Olivat aikamoisia marakatteja, kun kiipeilivät oksistoissa ja hyppivät sieltä alas jokeen. Ihania :)
***
Perjantain ja lauantain vastainen yö, klo. 5. ja jotain
Katselen ulkona riehuvaa valonäytöstä. Merellä raivoava ukkosmyrsky syöksee salamoita alas tummasta taivaasta, vaikka vasta illalla taivas oli kirkas ja tähdet loistivat. Olen jo useampana iltana ihmetellyt, kuinka taivas voi olla niin satumainen, täynnä kirkkaita tähtiä, vaikka on niin lämmintä. Itse nimittäin miellän tähdet ja pakkasen yhteen, sillä Suomessa on turha tähtiä tuijotella, elleivät ole lämpöasteet hytisyttävästi miinuksella, outo ja suuri on tämä maailma.
Muut ovat vielä suloisilla unten mailla ja minä valvon äkkiherätyksen vuoksi. Mahatauti ei hellittänytkään vaan niiden muutaman hassun sipsin syöminen kostautui katalasti. Pääsin puhdistamaan tällä kertaa lakanoita. ”T” siirtyi nukkumaan nuoremman tyttäreni vireen, ihan vain varmuuden vuoksi. Hellittääköhän tämä huomenna, vai eikö koskaan? Täytyy mennä juomaan limpparia ja katsoa, josko se nyt pysyisi sisällä…
***
28.3.2009 Lauantaina
Krabi Town, Krabin provissin pääkaupunki. Hyppäsimme paikalliseen lavataksiin iltapäivällä ja suuntasimme kohti tuota ostosmahdollisuuksien houkutinta matkamuistot mielissämme. Ensi vaikutelma kuitenkin oli lievä pettymys. Olen niin tottunut Suomen laajaan ostoskeskusten tarjontaan, että tunsin itseni hieman masentuneeksi huomatessani Voguen paljon puhutun kauppakeskuksen pienuuden. Joensuun Sokoksellakin on parempi tarjonta.
Ei kuitenkaan kannata masentua vaan tutkia ympäristöä avoimin mielin. Täytyihän minun ymmärtää, että ei oltu Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa tarjontaa oli liikaakin, vaan köyhässä Krabissa. Täällä ihmiset ostavat vain oleellisimmat tarvikkeet elämiseensä, eivätkä mässäile yltäkylläisyydessä kuten me läskit länkkärit.
Niin me sitten teimme, kiersimme ja katselimme ympärillemme. Aikaa ei ollut paljon, eikä voimiakaan, kiitos helteen ja mahataudin. Löysimme tytöille aivan ihanat prinsessa asut lasikenkineen ja minulle pari toppia. Eksyimme erääseen antiikkiliikkeeseen ja käteeni tarttui mielenkiintoinen kiinalaisrasia. Rasia jäi kuitenkin kauppaan kun saimme kuulla sen olevan kiinalainen tuhkausarkku. Liian paljon huonoa karmaa kotiin vietäväksi :D
Kävimme Cafe Europessa ja tykästyin paikkaan välittömästi. Tilaamani appelsiinimehu oli todella herkullista. Sitä ei voi verratakaan Suomen täysmehuun, ei millään tavoin. ”T” söi kuorrutettua kalaa ranskalaisilla ja se maistui minusta taivaalliselta, kun ryöstin muutaman suupalan lautaselta. Tytöt pistelivät tyytyväisinä suuhunsa lautasiltaan vohveleita kermavaahdolla ja mansikkahillolla.
Lavataksissa Ao Nangiin palatessamme, istui kaksi tylleröä varsin täyden ja unisen oloisina. Mansikkahillo kermavaahdolla varmaan painoi liikaa mahassa..
Eurooppalaisen matkailijan koti-ikävän sammuttaja..
***
29.3.2009 Sunnuntai
Tänään suuntasimme nenämme aamiaisen jälkeen kohti merta. Kävelimme alas Ao Nangin rantakatua ja ostimme tarvittavia juomavesiä ja muita tarpeita, jonka jälkeen ostimme puolen päivän tripin pitkähäntäveneellä lähisaarille (Tub, Chicken ja Poda).
Aurinkoa piisasi ja taivaallisen kirkasta vettä. Ainoat harmin aiheet olivat polttava kuumuus ja suuri ihmispaljous Podalla. Tummat pilvet lähenivät parin tunnin rannalla lorvailun jälkeen jyrinän ja salamoinnin saattelemana, joten me painettiin potkuripohjaan ja annettiin koneen vispata meidät takaisin Ao Nangiin.
Rantakadulle päästyämme, me raahauduimme Aningiin syömään jälleen jotain kalaa ja ranskalaisia, ja näin ohi mennen sanottuna – oli nimittäin isot annokset. Syötyämme, me porsaat laiskimukset raahauduimme takaisin hotellille ja uima-altaille chillailemaan. Kyllä lomailu on rankkaa.
Tuosta pitkähäntävenekuskista täytyy vielä mainita, että tällä kertaa meille sattui sellainen nuori jannu, sen kyllä huomasi. Jannun käsittelyssä vene kallisteli aika lailla, ja vauhtikin oli ihan eriluokkaa kuin edellisellä kuskilla. No, kivoja ja rentoja kavereita olivat molemmat, ei siinä mitään. Olemme muutenkin kiinnittäneet huomiota, että kaikenlaiset kuskit täällä tuntuvat olevan aika rentoja heppuja, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. Toisin on eräiden sinnikkäiden kaupustelijoiden laita..
Nyt ulkona jo salamoi. Ei kuitenkaan sada. Merellä todennäköisesti sataa, kuten usein näin iltaisin. Huomenna Nopparattharalle ja ostoksille, ehkä. Muut nukkuvat, joten on aika yrittää itsekin unta.
***
30.3.2009 Maanantai
Viime yönä, juuri nukkumaan mennessäni mahatauti yllätti jälleen. Mikä sanoinkuvaamaton pettymys. Tällä kertaa olin ovelampi ja laitoin aiemmin pyyhkeen sängylle, joten vältyin pahimmalta siivolta. Annettiin siivojalle tippiä hieman kun raukka joutuu siivoilemaan sotkujamme.
”T” kysyi Tjäreborgin oppaalta neuvoa tämän onnettoman mahataudin suhteen, ja niinpä me sitten marssimme Dr Sompoon klinikalle. Lääkärisetä antoi minulle kolmenlaisia lääkkeitä, joista yhdet olivat antibiootteja. Niitä on sitten syötävä loppuloma ja levättävä, sekä huolehdittava tietynlaisesta ruokavaliosta.
Lääkäri oli hauska ja omalaatuinen persoona. Meillä oli tutkimushuoneessa valaiseva keskustelu mahalaukun toiminnasta kun hän valisti minua Imodiumin vaaroista, vaikka tämän jo tiesinkin, enhän nimittäin ottanut kyseistä lääkettä juuri sen vuoksi, kun tiesin lääkkeen pitävän vaaralliset bakteerit tiukasti sisuksissa. Ymmärsin kaiken mitä hän selitti ja piirsi, sillä mies puhui hyvää englantia. Vastaanotossa olleet tytöt, eivät sitä vastoin ymmärtäneet, mikä yhtiö meillä on vakuutuksessa, vaikka sen heille kerroinkin. Papereistamme ei nimittäin näkynyt selvästi yhtiön nimeä, joten he olivat asian suhteen hieman epäluuloisia. Lääkäri kuitenkin tuli ja vilkaisi vain kerran papereita, ja sanoi heille ja meille, että asia on kunnossa.
”T” ja tytöt painuivat altaille. Minä joudun olemaan kiltisti huoneessani, vaikka tekisi mieleni nähdä hieman maisemia.
***
Tämän kirjoitin rannalla istuessani:
Hiljaisuus, sanojakin arvokkaampi
painaa kasvonsa vuoren rinteeseen
Se odottaa tulevaa hetkeä, joka
kääntäisi puiden latvukset pois edestä
ja paljastaisi tyynet rauhalliset muodot
piirtymässä vasten tummaa silhuettia
***
31.3.2009 Tiistai
Aamiainen pysyi sisuksissa ja yö meni rauhallisesti mahan suhteen. Dr Sompoon rohdot taisivat tepsiä ainakin tämän päivän osalta.
Hyppäsimme tuk-tukin kyytiin ja kiisimme Nopparannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan tohtorin lepo-komennosta piittaamatta. Sää oli aurinkoinen ja kuuma, mutta ei niin kuuma kuin edellisellä rantareissullamme.
Tytöt ja ”T” uivat meressä, ja minä pysyttelen viisaasti varjossa. Nappailin kuvia Internetiä varten ja suunnittelin laittavani osan kuvista matkapäiväkirjoihinkin. Tytöt kyllästyivät mesomaan lopulta vedessä, joten palasimme Ao Nangiin syömään.
Syötyämme teimme hieman löytöjä rantakojuista. Mukaan tarttui tällä kertaa pari bambusta tehtyä tarjotinta, sekä laukku ”T”: lle.
Hotellissa vietetyn siesta hetken jälkeen painelimme etsimään kyytiä Muay Thai areenalle. No kiertoajelullehan me sitten jouduttiin, ja kyyti oli ihanan vilvoittavaa. Ensin pyörähdimme katsomassa paikallisia Muay Thai junnu-treenejä. ”T”: n silmät loistivat intoa, enemmän kuin koko reissulla yhteensä.
Areenalta meidät houkuteltiin käärmefarmille, joka oli myös kokemus sinänsä. Saimme silittää ja pitää hartioilla oikeaa Pythonia. Näimme myös useita myrkkykäärmeitä, jotka saivat inhonväreet iholleni, sekä muutamia muitakin eläimiä mm. kotka ja riikinkukko, joita minun kävi hieman sääliksi. Poloiset olivat vangittuina pieniin häkkeihin.
Ennätimme chillailla muutaman hetken vielä altailla ennen auringonlaskua, jonka jälkeen väsyneet jalat veivät takaisin hotellihuoneeseen elpymään. Jatkuvan helteen armottomuus ja mahataudin heikentämä keho ovat saaneet oloni niin voimattomaksi. Nyt kuitenkin kauhuleffan pariin ja huomenna ehkä kuumille lähteille..
Tämä kaveri on käynyt joskus Suomessa..
Piti hieman ensin tehdä tuttavuutta tuon lieron kanssa, ennenkuin uskalsimme nostaa sen kaulan ympärille. Vanhempi tyttäreni oli todella urhea. Hän otti käärmeen kaulaansa meistä ensimmäisenä, vaikka pelkäsikin sitä aivan kamalasti. Emme pakottaneet häntä, mutta hän halusi välttämättä tehdä niin. Itsepäinen luonne, keneenkähän lie tullut^^
***
1.4.2009 Keskiviikko
Aikainen herätys, ja aamiainen pirteässä aamuauringossa. Klo. 10.03 saavuimme hotellin eteen, eli olimme kolme minuuttia myöhässä tapaamisestamme kun nousimme viileille nahkapenkeille ilmastoituun autoon. Ensimmäiset tunnelmat tuohon ”omin päin paikallisen seurassa” trippiin oli Wolf Creeck: mäiset eli tuli tuon tuostakin vilkuiltua tienvarsikylttejä, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Kuskimme (kutsui itseään Mad Maniksi, ja antamassaan kortissa luki Mad Max ), soitteli lyhyitä puheluita thaikielellä puhuen, ja selitti meille diilaavansa jotain ” Erityisesti meille”- juttua. Vähemmästäkin minun vilkas mielikuvitus lähtee omille teilleen, kun ei ymmärrä mistä on kysymys. Tuo salaperäinen ”Erityisesti teille” kyllä selvisi, eikä meidän päänahkojamme ripustettu palmupuihin pikku kylätien varteen roikkumaan:) Kuski vei meidät samaan hintaan katsomaan erilaisia kaloja kalankasvattamoon. Näkemisen arvoinen oli tuo ”hullun miehen” yllätys.
Sitten suuntasimme kuumille lähteille Trangiin johtavaa maatietä etelään. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia. Kuumat lähteet olivat aivan ihana kokemus. Kuumaa ja kristallin kirkasta vettä virtasi jokea pitkin viidakon kätköistä, maan uumenista. Me hullut käytiin kastautumassa kivionkaloiden kätköissä vihreiden Whiperienkin uhasta piittaamatta. Kyllä kannatti.
Kuumien lähteiden jälkeen Mad Man vei meidät Emerald poolille, joka oli nähtävämminkin samankaltaisen luonnonlähteen ansiosta muodostunut kuuma vesilampi keskellä viidakkoa. Tytöt ja ”T” uivat lammessa, ja minä tyydyin uittelemaan virrassa jalkojani, koska vointini oli edelleen hieman heikko.
Lähteiltä tullessamme, kuskimme heitti meidät Tesco Lotus nimiseen ostoskeskukseen. Ostimme sieltä hieman tuliaisia. Yhdet tyttöjen paidat jäivät kassalle, sillä epähuomiossa en huomannut niissä puuttuvaa hintalappua.
Kauppakeskuksen jälkeen matka jatkui Krabi Towniin, jossa pysähdyimme syömään Cafe Europessa ja tekemään vielä nopeita löytöjä kaupungilla. Paljon emme onnistuneet tärväämään, sillä ostoksilla käyminen on aika stressaavaa, kaiken sen hälinän keskellä.
Kuski toi meidät takaisin Ao Nangiin, ja täytyy sanoa, että reissu oli väsyttävä, mutta aivan mahtava. Sain tallennettua jälleen yhden elämyksen mielikuvapankkini lokeroihin. Voin lämpimästi suositella Ao Nangiin lähteville, että kannattaa etsiä käsiin mies nimeltä Mad Max, jos haluaa turvallisen ja luotettavan oppaan retkille viidakkoon. Hänellä on käytössään oma ilmastoitu auto, jolla voi tehdä vaikka vähän pitempiäkin retkiä.
No, me paineltiin hotellille päästyämme välittömästi uima-altaille viilentymään. Altailta suuntasimme sitten illan hämärtyessä suihkuun ja Ao Nangin rantakadulle ostamaan nestettä ja katuruokaloiden pikaruokaa eli Banana Bancakeja, Pad Thaita, sekä nippu banaaneita.
Nyt lojumme sängyssä kuin vetelät makaronit ja muistelemme päivän tapahtumia. On oikeastaan surullista lähteä täältä pois perjantaina, sillä tämän paikan kauneus on sanoinkuvaamatonta. Nyt taidan siirtyä mutustelemaan banaaneja, ja odottamaan josko televisiosta True -kanavalta tulisi joku kauhuelokuva. Täällä näytetään meille ennennäkemättömiä elokuvia. ”T” sanoo niitä kaunistelematta b-luokan leffoiksi.
Tällaisia informaatiokylttejä kuumien lähteiden alueella oli, joissa kerrottiin perustietoja lähteistä. Vesi oli kyllä todella lämmintä.
Kuvassa kuumaa lähdevettä. Kuva on otettu samojen kivikoiden reunalta, jossa me kävimme rentoutumassa. Vesi virtasi suoraan viidakon kätköistä ja laskeutui kuvassa näkyvään lammikkoon, mistä se varmaan jatkoi kiemurteluaan jonnekin viidakkoon.
Tämä kuva on otettu Emerald Poolilta. Näkyi olevan paikallisten suosimapaikka. Timantti keskellä viidakkoa ja minun timantti etualalla^^
***
2.4.2009 Torstai
Loikoilimme altailla pari tuntia aamiaisen jälkeen, ja tietysti onnistuin polttamaan selkänahkani viimeisen päivän kunniaksi. Nyt koko alaselkä on arka ja punainen. Aargh!
Päivä ja koko ilta kuluikin viime hetken ostoksia ja tuliaisia hankkien. Oli onni, että sattui tavallista viileämpi ja sateinen iltapäivä, sillä ei harmittanut lainkaan viimeisen päivän tuhlaus ostoksia tehden. Kaunis ilma olisi nähtävämminkin harmittanut paljon enemmän.
Nyt on ostettu jokaiselle jotain pientä, ja tavaraa kertyikin kiitettävästi. Oli suoranainen ihme, että laukku mahtuu vielä kiinni. Matkatavarat on pakattu ja vaatteet laitettu odottamaan huomista. On hieman haikea mieli kun täytyy jättää tämä paratiisi ja suunnata takaisin kylmän kauniiseen pohjolaan. Toisaalta on kyllä kiva aina palata kotiin kun on saanut nähdä palan suurta maailmaa.
Tuli mieleeni tuosta kotiin paluusta, keskiviikkona Krabi Townissa tapaamamme suomalaismies. Hän istui Cafe Europessa pikku tuitterissa ja kertoi, ettei ikävöi Suomeen takaisin. Hän oleilee Thaimaassa kuukausia kerrallaan, pistäytyy välillä Suomessa ja palaa sitten takaisin useiksi kuukausiksi. Kyllä toisten kelpaa:D
Kävimme syömässä Aningissa. Tilasin kananrintaa, perunamuusia, yrttikastiketta ja salaattia. Se oli takuulla paras syömäni annos koko lomalla. Kana oli herkullisesti maustettu ohut fileepihvi, joka suorastaan suli suuhun. Ihanaa, nam!
***
5.4.2009
Paluu suomeen oli väsyttävä. Lento itsessään sujui ongelmitta, vaikka aamulla hermoilimme hieman lähtöä. Tjären opas tuli hakemaan meitä hotellilta bussilla ja opasti meitä Krabin lentokentällä. Pääsimme siis koneeseen ajoissa, ja täytyy myöntää, että Krabin kenttä oli kyllä aika selkeä. Sisääntulon jälkeen menimme näyttämään passit ja annoimme matkalaukut, jotka menivät koneeseen. Sisääntuloa vastapäätä oli luukkujono, jonka kautta piti tavaroiden luovutuksen jälkeen siirtyä odotussaliin.
Tunnelmat ja ajatukset olivat hieman hermostuneet ja sekavat. Kuulutuksia tuli ja meni, ja piti hieman skarpata, että erotin mistä lennosta milloinkin ilmoitettiin. Sitten, puolen tunnin odotuksen jälkeen kuulin englanninkielisen kuulutuksen lennollemme. Odotussalista pääsimme liukuportaita alas kenttäbussiin, joka kuljetti meidät koneen luo. Oli aika heittää haikeat hyvästit paratiisille.
Matka kotiin alkoi. Intian välilasku oli samanlainen kokemus, kuin menomatkallakin. Lämmintä ja likaista. Saavuimme viimeisten valonhetkien aikaan ja pimeä laskeutui hyvin nopeasti, mikä toi jännittävän tunnelma, muutenkin niin synkkään Intian tilaan.
Lentokoneessa ”T” ja tytöt nukkuivat hyvin, mutta minä en saanut unta. Maha alkoi saman valituksensa, kuten menomatkallakin, ja rauhoittui vasta kun otin tohtorin viimeisen rohtotabletin. Olisiko ilmanpaine aiheuttanut mahakipeän, vai liekö ollut lentopelkoa;)
Lentokoneessa istui yksi humalainen mies, joka näytti pelkäävän nousemista ja laskeutumista. Ymmärsin hyvin tuota pelkoa, sillä en itsekään noista liiemmin välitä. Mies kehui tyttöjeni tulevan vielä yhtä kauniiksi kuin minä itse, ja kysyi olivatko tytöt kaksosia. Miehen juttelu hieman nolotti, mutta en antanut sen haitata vaan vastailin miehelle ystävällisesti ollakseni kohtelias.
Lennon aikana näytettiin Wall-E Disneyn leffa, sekä sinkkuelämää elokuva. Ruoka oli kamalaa riisiruokaa ja siinä tuoksui se sama imelä mausteinen aromi, jonka tunnistin leijuneen uima-altaidenkin ympäristössä hotellilla. Tuoksu ei ollut mitenkään miellyttävä.
Laskeuduimme Helsinki-Vantaan kentälle klo. 1.00 eli puolituntia aikataulusta etuajassa. Kentällä meni kauan, ja kun viimein siirsimme matkalaukut kesänaapurimme kotipihalta omaan autoon, kello oli jo 3.00. Ajoimme halki Suomen, läpi yön pimeät tunnit. Pysähdyimme vain kerran alkumatkasta kahville Lahden seutuvilla, ja vessassa siellä törmäsin lennolla samaan aikaan olleeseen naiseen. Oli hassu yhteensattuma.
Tytöt nukkuivat auton takapenkillä kuin pienet kerubit, ja heräsivät vasta aamulla Varkauden tietämillä kyselemään, missä päin maailmaa ollaan menossa. ”T” laski leikkiä koko matkan ajan ja näin, että hän oli todella iloinen päästessään kotiin.
Kotikaupunkimme Sokos availi juuri meille oviaan kun kaarsimme sen pihaan aamupala ostoksille. Kävellessäni kaupan halki ajattelin, että mikään ei ollut muuttunut poissa ollessamme. Tuntui, että minulla oli salaisuus: ”Hähää, mepäs tultiin juuri paratiisista, ja kyllä oli ihanaa!”, jota huutelin äänettömästi mielessäni kun tervehdin myyjien tuttuja kasvoja.
Herätimme vanhempani kun rymistelimme kotiin matkalaukkuinemme. Tytöt kertoivat silmät suurina, mitä kaikkea olimme reissussa kokeneet. Oli siinä mummilla ja ukilla kuuntelemista^^
***
Kiitos kun matkasit kanssani tämän reissun uudestaan, toivottavasti pidit matkasta henkilökohtaisiin muistoihin yhtä paljon kuin minä itse.
Thaimaa jäi mieleeni pysyvästi, ja nyt tiedän että Aasialla on aina paikka minun sydämessäni.
